| Metsähistoriaa / Pikkurata Saariveden kämppä Saariveden iso kämppä rakennettiin vuonna 1947. Se sijaitsee 7 km päässä Haarasta Teeriharjuun päin, 39 km päässä Eskolasta. Reisjärven maantielle matkaa on 7 km. Saarivedellä on kaksi erillistä miehistökämppää, joihin pystyttiin majoittamaan yhteensä noin 50 miestä. Kämpän keskellä sijaitsee keittiö sekä kaksi kamaria. Saarivedellä kämpän rakentamisesta lähtien toiminut kämppäemäntä valmisti keittiössä ruoan ja myi sitä ns. elämänluukusta. Kämpällä oli myös kämppäisäntä, joka huolehti muun muassa kämpän lämmityksestä. Emäntinä toimivat 1950-luvulla Lyyli Timonen (Toholampi) sekä sieviläiset Ellen Kuoppala ja Rauha Annala, isäntänä sieviläinen Martti Pennala. Saariveden pihapiirissä on myös sauna sekä tallirakennus. Nykyisin talli toimii monitoimitilana, jossa esitellään Pikkuradan ja ympäristön historiaa. Sievin kunta on ostanut kämpän virkistys- ja matkailukäyttöä varten. Kämppä on kunnostettu alkuperäisessä Pikkuratahengessä, joten sinäkin voit viettää yösi metsätyömiehille niin tutuiksi tulleilla ritseillä. Pohjapiirros Saariveden kämpästä. Piirtänyt Esa Haapakoski, Sievi Pdf (0,237 Mb) |  | | Saariveden kämppä on vuokrattavissa Sievin kunnan vapaa-aikatoimen kautta. www.sievi.fi, Kuva SKSA/Pikkurata. | | | | |