Metsien omistus ja asutus Perhonjokilaaksossa

Kokkolan ylimaan salot olivat vielä 1300-luvulla asumatomia eränkäyntialueita, joissa tärkeimpien kalavesien rannoille oli pystytetty kiukaallisia pirttejä tai lapin kotia. Kevyellä veneellä onnistui vuolaammissakin raumassa sauvominen ja riistan- ja kalanpyynnit lomittuivat vuodenaikojen mukaan. Sydänmaan rauha ja karuus oli sama kuin oli ollut vuosituhannet. (Virrankoski 1961, s.43)

Maita ei oltu jaettu, vain parhaat erämaat ja kalanpyyntipaikat oli vallattu, peritty tai ostettu ja paikat pidettiin tarkoin muistissa. Ne olivat peltoihin ja niittyihin verrattavaa yksityistä omaisuutta. (Virrankoski 1961, s.42)

Hämäläisten eränkäynnistä kertovat pirtti-alkuiset paikannimet kuten Perhon Pirttijärvet ja monet muut vastaavat. Erä- ja kalaretkillä kävivät talojen isännät, pyyntioikeuksien omistajat, kunhan kesän talontöistään ehtivät. He käyttivät näitä pirttejä, joilla oluentekoa varten saattoi olla humalaistutuksiakin. (Virrankoski 1961, s.42)

Kuninkaallinen kaappaus 

Sivu historian käytetyllä vahvemman oikeudella riistettiin Pohjanmaallakin asumattomien erämaiden yksityisomistus, kun "kuningas Kustaa Vaasa 1500-luvun keskivaiheilla  julisti asumattomat seudut kruunun omaisuudeksi" (Virrankoski 1961, s.109).

Muutkin suurvaltakauden (1600−1700-luvut) hallitsijat pitivät mielellään kaikkea metsämaata ainakin periaatteessa kruunun omana, kun taas talonpojat lienevät nähneet metsän kuuluvan heille, ei yksityisomaisuutena vaan jakokuntayhteisön omaisuutena. Tosin kruunun suosiessa uudisasutusta joutuivat jakokunnat ja vanhat talot kovasta vastustuksestaan huolimatta luopumaan alueistaan. (Virrankoski 1961, s.109)

(Virrankoski Pentti, KOKKOLAN PITÄJÄN YLÄOSAN HISTORIA, Kaustisen, Vetelin, Halsuan ja Perhon vaiheita  esihistoriallisesta ajasta 1860-luvulle, Keski-Pohjanmaan kirjapaino 1961) 

Seuraava