Yhteystiedot

Alnus ry
Mastotie 10
68100 Himanka

 

METSIEN MERKITYS ERI AIKAKAUSINA


Metsät ovat olleet suomalaisille historian eri aikoina suorastaan elämisen ehto. Varhaisempina aikoina puuta tarvittiin työkaluihin ja rakennuspuuksi, puu antoi lämmön ja kaskien sato kasvoi puun tuhkasta. 1500-luvun puolivälistä lähtien harjoitettiin tervanpolttoa ja laivanrakennusta, joiden tuotteilla alkoi Suomen osallistuminen maailman markkinoihin. Tervanpoltto oli suurimmillaan 1600-1700-luvulla. Terva oli silloin tärkein vientitavara.

Ruotsi-Suomen valtakunnan noustua suurvalta-asemaan tuli Itämerestä valtakunnan sisäinen merialue. Merenkulku kasvoi tärkeimmäksi kuljetusmuodoksi, koska maanteitä ei nykyisessä mielessä vielä ollut. Laivojen kehittäminen ja lisääminen johtivatkin siihen, että pitkin Pohjanlahden rannikkoa kehittyi vilkas laivanrakennustoiminta. Se vaati paljon erikoispuuta ja tervaa. Puulaivojen rakentaminen toi runsaasti työmahdollisuuksia ja kehitti pohjalaisen kirvesmiestaidon erittäin korkealle tasolle. Rautalaivojen tulo syrjäytti lopullisesti puusta tehdyt laivat. Tervanpoltto yhdessä laivanrakennuksen kanssa aiheutti mäntymetsien joutumisen ankaran käytön kohteeksi aina 1860-luvulle saakka.

Sahaustoimintaa harjoitettiin jo 1600-luvun loppupuolelta lähtien. Jokivarsille rakennettiin vesirattaalla toimivia yksiteräisiä raamisahoja. Näillä sahattiin huomattavia määriä lautoja ja laukkuja laivanrakentajien ja kaupunkien tarpeisiin.

1800-luvun loppupuolella alkoi Suomeen syntyä metsäteollisuutta. Ensimmäisinä nousivat höyrysahat, vähän myöhemmin syntyi puuhiomoita ja alkoi sellun ja paperin valmistus. Puunjalostusteollisuuden kehitys merkitsi puun käytön ja kulutuksen jatkumista. Metsille ei siten jäänyt paljon "hengähdysaikaa" edelliseltä arvopuiden hakkuukaudelta. Metsätuloilla kehitettiin maanviljelyä ja voitiin yleensäkin nostaa maaseutuväestön elintasoa.

Metsätulojen merkitys kasvatti samalla metsäkaupoissa ilmeneviä huutavia epäkohtia. Puukaupassa ostaja oli aina vahvempana osapuolena. Myyjänä oli useimmiten yksittäinen viljelijä, vailla ammattiapua, ostajana taas jo silloin järjestäytyneen puunjalostusteollisuuden asiamies, tukkipomo. Myyjällä ei ollut tietoa hintatasosta eikä puittensa todellisesta arvosta. Kauppoja tehtiin vielä paljon summakaupalla. Ostaja sai hakata tietyltä alueelta kaikki haluamansa puut sovitusta kokonaishinnasta. Alkeelliset myyntitavat monine pettymyksineen aiheuttivatkin vuosisadan vaihteen tienoilla myyjien keskuudessa syvää epäluuloa ostajia kohtaan. Räikeät epäkohdat saivatkin suurta huomiota julkisessa keskustelussa, etenkin metsäalan ammattilehdissä. Epäkohtien korjaaminen nähtiin metsätalouden edistämistyön kiireisenä tehtävänä.

Ensimmäisen herätyshuudon esitti metsänhoitaja Knut Tammelander syksyllä 1900. Julkaisemassaan suunnitelmassa hän esitti, että useampi metsänomistaja palkkaisi yhteisen metsänvartijan, joka merkitsisi (leimaisi) kaadettavat myynti- ja kotitarvepuut, sekä huolehtisi yhteismyyntien järjestämisestä ja valvoisi hakkuita.

Tammelanderin suunnitelma ehkä innostikin eräisiin yhteismyyntiyrityksiin, mutta tulokset jäivät vaatimattomiksi. Ostajat katsoivat karsaasti metsänomistajien vähäisiäkin järjestäytymispyrkimyksiä.

Ratkaisua metsäkauppojen epäkohtiin haettiin sitten osuustoiminnasta. Osuustoiminta-aate oli juuri saapunut maahamme ja oli saamassa jalansijaa maatilatalouden eri lohkoilla. Pellervo-Seuran toimesta laadittiin mallisäännöt metsänmyyntiyhdistyksiä varten. Seura uskoi "metsäntuotteiden" yhteismyyntien muodostuvan meijerituotteiden markkinoinnin jälkeen tärkeimmäksi yhteistoimintamuodoksi. Seuran tuesta huolimatta yritykset metsätaloudelliseen yhteistoimintaan kariutuivat ja tulokset jäivät vaatimattomiksi. Pellervo-Seuran lisäksi metsätaloudellisen yhteistoiminnan edistäminen kiinnosti myös vuonna 1908 perustettua Suomen Metsäyhdistys Tapioa. Sekin laati mallisäännöt yhteistoimintaa varten. Niin Pellervo-Seuran kuin Tapionkin mallisääntöjen pohjalta syntyi eri puolille maata metsätalousyhdistyksiä, joihin metsänomistajat kiinnittivät suuria toiveita.

Tapion piirissä esitettiin kuitenkin pian epäilyksiä metsätalousyhdistysten mahdollisuuksista, sillä ne rajoittivat liiaksi jäsentensä toimintavapautta puuta myytäessä, mihin ei monikaan metsänomistaja voinut sopeutua. Tapiossa alkoi mielet kypsyä metsänhoitoyhdistysten aikaansaamiseen. Niiden perustaminen voisi tapahtua vähäisin muodollisuuksin ja metsänomistajien keskinäinen sopu niissä joutuisi pienemmälle koetukselle. Tapion uusi suuntaus ei puolestaan saanut kannatusta Pellervo-Seurassa. Se katsoi, että metsätaloudellista yhteistoimintaa oli kehitettävä juuri osuustoiminnallisten metsätalousyhdistysten pohjalta.

Erilaiset näkemykset eivät estäneet eri perustalla pohjautuvien yhdistysten perustamista. Vuonna 1915 arvioitiin Suomessa olevan 20 metsätalousyhdistystä ja 40 metsänhoitoyhdistystä. Metsänhoitoyhdistykset olivat siten saaneet selvästi enemmän kannatusta metsänomistajien keskuudessa. Tämä selittyy sillä, että metsätalousyhdistys lähti liikkeelle kovin monista tavoitteista, jolloin ne usein jäivät saavuttamatta. Metsänhoitoyhdistyksellä oli vain yksi tavoite: palkata ammattimies jäsenten metsätaloutta edistämään. Vaikeuksitta ei sujunut metsänhoitoyhdistystoiminnan käynnistäminenkään. Metsänomistajat eivät aina olleet valmiita taloudellisiin uhrauksiin yhdistysten ylläpitämiseksi.

Metsätaloudellinen yhteistoiminta kulki tuolloin vielä hapuilevia ensiaskeliaan. Ei ollut kattavaa yhdistysverkostoa ammattimiehineen, vaan metsänomistajien edunvalvontaa etsittiin yksittäisten puukauppojenkin yhteydessä. Sanomalehti Kokkolan Uutiset kertoo numerossaan 14.10.1916 epäonnistuneesta yhteismyynnistä näin:
"Viime tiistaina täällä pidetyn valtion puutavarahuutokaupan jälkeen tarjottiin noin 22000 useamman metsänomistajan tukkipuuta yhteisesti myytäväksi. Huolimatta siitä, että puut olivat verrattain sopivalla paikalla ja tilaisuudessa oli useampien yhtiöiden edustajia, jotka kilvoittelivat valtion tarjoamista puista ei yksityisten tavarasta tehty yhtään tarjousta. Turvatakseen itsensä ja toisensa tukkiyhtiöiden voitonhimoa vastaan rupesivat metsänomistajat täällä puuhaamaan yhdistystä yhteismyyntien järjestämiseksi."
Tämä lienee ensimmäisen kerran esitetty ajatus metsätalous- tai metsänhoitoyhdistyksen perustamiseksi Keski-Pohjanmaalle.

Tarvittiin vielä kuitenkin runsaasti aikaa ja edellytysten parantumista ennen kuin metsänomistajien talouspoliittinen järjestäytyminen pääsi varsinaisesti alkamaan.



METSÄNHOITOYHDISTYKSIÄ PERUSTETAAN


Vuoden 1929 alussa voimaan tullut uusi yksityismetsälaki mahdollisti nykymuotoisten metsänhoitoyhdistysten perustamisen. Keski-Pohjanmaallakin aloitti silloin toimintansa lakisääteisen metsänhoitolautakunta, toimien alusta pitäen yksityismetsätalouden kaikinpuoliseksi edistämiseksi. Aktiivisuutta ei kuitenkaan puuttunut metsänomistajain tahoillakaan. Tuottajajärjestö oli jo toiminut jonkin aikaa ja pyrki tiivistämään koko maatilatalouden kenttää.

Ensimmäinen päätös metsänhoitoyhdistyksen perustamisesta on tehty Kaustisella 27 p:nä lokakuuta 1933, vaikka virallinen asiakirja ei tätä osoitakaan. Kaustisella tuolloin pidetyn maataloustuottajain neuvottelukokouksen yhteydessä tehtiin päätös Kaustisen metsänhoitoyhdistyksen perustamisesta.

Paikalla oli kokouksen pöytäkirjan mukaan sata maanviljelijää. He valitsivat perustetulle yhdistykselle johtokunnan johon tulivat maanviljelijät Ilmari Paavola, Viljo Kaustinen ja Oskari Vintturi. Varajäseniksi valittiin Urho Känsälä, Eemeli Vintturi ja V. Kola. Viljo Kaustinen valittiin johtokunnan kokoonkutsujaksi. Yhdistyksen säännöiksi hyväksyttiin MTK:n metsäosaston laatimat mallisäännöt.

Metsänhoitoyhdistyksen toiminnasta ei kuitenkaan perustamisen jälkeisiltä vuosilta ole säilynyt tietoja. Kun Perhonjokilaakson metsänhoitoyhdistystä perustettiin 11.11. 1936, Kokous päätti yksimielisesti, että yhdistyksen alue käsittää koko jokilaakson neljä kuntaa. Kun kaustislaiset huomasivat jo aikaisemmin perustaneensa yhdistyksen, vetäytyivät he yhteisestä hankkeesta. Metsänhoitoyhdistyksiä perustettiin kolmekymmentäluvulla tiuhaan tahtiin. Vuonna 1934 perustettiin Kalajoen ja Toholammin-Lestijärven yhdistykset. Vuonna 1936 Ala- ja Ylivieskan, Haapajärven, Himangan, Kannuksen, Kälviän-Ullavan Lohtajan-, Nivalan ja Pyhäjärven yhdistykset. Seuraavana vuonna Sievin-Reisjärven yhdistyksen perustaminen ja vuonna 1938 perustettiin viimeisenä Kärsämäen metsänhoitoyhdistys.

Vuonna 1952 Sievin ja Reisjärven yhdistys jakaantui ja kumpikin perusti oman kuntapohjaisen yhdistyksen. Perho erosi seuraavana vuonna Perhonjokilaakson yhdistyksestä perustaen myös oman, kuntapohjaisen metsänhoitoyhdistyksen. Näin oli kehä kiertynyt pitkäksi aikaa umpeen. Yhdistysten rajojen tarkistaminen siirtyi vuosikymmeniksi eteenpäin. 1980-luvun loppupuolella kuitenkin alettiin puhumaan ja suunnittelemaan metsänhoitoyhdistysten koon suurentamista radikaalisti. Se nähtiin välttämättömänä, jotta voitaisiin pitää yhdistysten taloudet kunnossa ja säilyttää monipuolinen palveluvalmius muuttuvissakin oloissa.



KATSAUS KESKI-POHJANMAAN METSÄNHOITOYHDISTYSTEN LIITON TOIMINTAAN vv. 1940-1990


Ajatus Keski-Pohjanmaan Metsänhoitoyhdistysten Liiton perustamisesta syntyi jo 1930-luvun loppupuolella, jolloin pääosa maamme Metsänhoitoyhdistysten Liitoista perustettiin. Metsänhoitoyhdistykset, joita 1930-luvulla hyvin runsaasti perustettiin, tunsivat olevansa järjestönä irrallisia ilman maakunnallista keskusjärjestöä. Silloiset metsänhoitolautakunnat toimivat käyntiin panevana voimana niin metsänhoitoyhdistysten kuin niiden liittojenkin perustamisissa. Tähän toi hyvän mahdollisuuden –oikeastaan velvollisuuden – vuoden 1929 alussa voimaan astunut yksityismetsälaki. Metsänhoitolautakunnat valvoivat ja ohjasivat metsänhoitoyhdistysten toimintaa, mutta ne eivät pystyneet viranomaisluonteensa vuoksi ajamaan metsänomistajien talouspoliittisia tarpeita. Tarvittiin valtiovallasta vapaa ja riippumaton elin metsänhoitoyhdistystoiminnan keskittämiseksi.

Keski-Pohjanmaalla ensimmäinen Metsänhoitoyhdistysten Liiton perustamista koskeva kirjaus on tehty Kälviän-Ullavan metsänhoitoyhdistykten johtokunnan kokouksessa Kälviän Lotta-Kahvilassa maaliskuun 16 p:nä 1938. Pöytäkirjan 5. pykälässä todetaan: "Metsänhoitolautakuntaa päätettiin kehoittaa myötävaikuttamaan siten, että saataisiin syntymään metsänhoitolautakunnan alueella olevien Metsänhoitoyhdistysten Liitto, yhdistyksien työn sekä puutavaran hintojen vakiinnuttamiseksi. Asiasta metsänhoitolautakunnassa esittämään sekä neuvottelemaan valittiin yhdistyksen puheenjohtaja Antti Salo."

Tämä aloite ei kuitenkaan johtanut välittömiin toimenpiteisiin. Ajatus liiton perustamisesta tuli kuitenkin esille monissa muissakin metsänhoitoyhdistyksissä.Tästä osoituksena on muun muassa Nivalan metsänhoitoyhdistyksen johtokunnan kokous 7.10.1940 sekä Ala- ja Ylivieskan metsänhoitoyhdistyksen johtokunnan kokous 14.10.1940, joissa liiton perustamisajatus on ollut esillä.

Ilmeisesti Kälviän-Ullavan metsänhoitoyhdistyksen aloite ja monien muiden yhdistysten myönteinen kanta liiton perustamiskysymykseen vaikutti siihen, että metsälautakunta ryhtyi toimiin. Lokakuun 10 p:nä 1940 päivätyssä, metsänhoitoyhdistyksille osoitetussa kirjeessä kutsuttiin yhdistysten edustajia kokoukseen Kokkolaan marraskuun 9 p:nä 1940. Kokouksessa tultaisiin päättämään Keski-Pohjanmaan Metsänhoitoyhdistysten Liiton perustamisesta. Aikaa tähän kokoukseen oli vain kymmenisen päivää. Metsänhoitoyhdistykset eri puolilla maakuntaa järjestivät kiireisesti johtokuntien kokouksia, joissa otettiin kantaa liiton perustamisasiaan ja valittiin edustajat mainittua kokousta varten.

Perhonjokilaakson metsänhoitoyhdistyksen johtokunta piti asiaa niin tärkeänä, että päätti kutsua ylimääräisen yleisen kokouksen asiaa käsittelemään ja valitsemaan edustajat metsänhoitolautakunnan ilmoittamaan kokoukseen.

Ylimääräinen kokous pidettiin marraskuun 8 p:nä 1940. Pöytäkirjan 2. pykälässä todetaan; "Luettiin Keski-Pohjanmaan metsänhoitolautakunnan kirjelmä 28.10.40 koskien Keski-Pohjanmaan metsänhoitoyhdistysten liiton perustamista Kokkolassa 9.11.40. Tämän johdosta hanketta pidettiin kannatettavana ja jos sellainen päätetään perustaa, niin yhdistys liittyy siihen jäseneksi ja näillä valtuuksilla valittiin tähän kokoukseen edustajiksi Otto Torppa Vetelistä, Heikki Kiviaho Perhosta, varalle J. H. Pakkala Vetelistä."

Useissa metsänhoitoyhdistyksissä lopulliset päätökset Metsänhoitoyhdistysten Liittoon liittymisestä tehtiin jälkikäteen, koska kokoukseen osallistuvilla ei ollut oman yhdistyksen yleisen kokouksen antamaa valtuutusta päätöksentekoon.

Keskipohjanmaa-lehden etusivulla oli 12.11.1940 kokousuutinen, jossa selostettiin Metsänhoitoyhdistysten Liiton perustamiskokousta näin: "Kokous, johon oli saapunut runsaasti metsänhoitoyhdistysten edustajia alkoi klo 11 kunnallisneuvos A. Kivelän pitämällä seuraavalla puheella: "Arvoisat läsnäolijat! Kun viimeksi kokoonnuimme yhteiseen neuvonpitoon Kokkolassa joulukuun 7 päivänä oli maassa sota. Suunnittelimme tällöin polttopuiden yhteishankintojen järjestämistä, vaikka hanke sitten raukesikin. Tuon neuvottelupäivän ja tämän tilaisuuden välillä on tapahtunut paljon; kunniakas puolustuksemme ja ankara rauha monine syvälle käypine laajoine seuraamuksineen. Nykyinen aika on kova, vaatien jokaiselta paljon. Työtä ja sitkeää ponnistelua kysytään itsekultakin enemmän kuin mitään muuta." Sodan haavat ja tuhot on saatava parannetuksi ja korjatuksi ja siihen tarvitaan yhdistävää, rakentavaa työtä yksimielisyyden hengessä. Elämme poikkeuksellisissa oloissa. Metsänomistajienkin on pakko järjestäytyä saadakseen äänensä kuuluville ja voidakseen hoitaa metsäasiansa."

"Osuustoimintaliikkeet ovat mahtavia järjestöjä. Tuntuisi siltä, että metsätaloudellista yhteistoimintaa olisi ohjattava samaan suuntaan, perustamalla maakunnallisia, voimakkaita metsänomistajien yhtymiä, jotka oman keskusjärjestönsä kautta voisivat tarpeen vaatiessa esiintyä koko maata edustavana. Näissä merkeissä lausun Teidät tervetulleeksi tähän tilaisuuteen ja toivon, että täällä tehdyt päätökset koituisivat yksityismetsätalouden hyödyksi ja metsänhoitoyhdistysten yhteistoimintaa kehittäväksi."

Puheen jälkeen valittiin kokouksen puheenjohtajaksi maanviljelijä Herman Salanne Nivalasta ja sihteeriksi metsätalousneuvoja Kalle Soini. Edustajain valtakirjain tarkastajiksi valittiin kunnallisneuvos A. Kivelä ja maisteri P. Ennevaara. Alustuksen metsänhoitoyhdistysten liiton tarpeellisuudesta esitti metsänhoitaja H. Valpas ja metsänhoitoyhdistysten tulojen lisäämisestä alusti P. Ennevaara.

Perustetun Keski-Pohjanmaan Metsänhoitoyhdistysten Liiton ensimmäiseen johtokuntaan valittiin seuraavat henkilöt:

Varsinaiset jäsenet       
Kunnallisneuvos    Heikki Tunkkari,    Veteli
Taloustirehtööri    Antti Salo,    Kälviä
Maanviljelijä    Antti Viljam Hauta-Mattila,    Kannus
Metsänhoidonneuvoja    Eino Leskelä,    Pyhäjärvi
Maanviljelijä    Matti Hovila,    Toholampi
Osuuskassahoitaja    Anders Viljami Impola,    Haapajärvi
Maanviljelijä    Jafet Abner Junttila,    Kärsämäki
Maanviljelijä    Herman Mikkola,    Lohtaja
Maanviljelijä    Jaakko Laitala,    Kalajoki
Kauppias    Johan, Verner Kankkonen,    Ylivieska

Varajäsenet       
Maanviljelijä    Herman Salanne,    Nivala
Maanviljelijä    Otto, Artturi Tuliniemi,    Himanka
Maanviljelijä    Joonas Huhtala,    Sievi

Metsänhoitoyhdistysten liittojen tarpeellisuudesta käytiin 1930-luvun loppupuolella ja 1940-luvun alussa keskustelua julkisessa sanassa vilkkaasti. Metsälehti käsitteli pääkirjoituksessaan 6.12.1940 metsänhoitoyhdistysten toiminnan keskittymistarvetta todeten muun muassa näin: "Kun metsänhoitolautakuntien kädet ovat sidotut metsäntuotteiden kaupallisten asioiden niin aktiiviseen järjestelyyn kuin mihin tarvetta tunnetaan, niin on jouduttu riippumattomampien yhdyselinten luomiseen." Lueteltuaan tähän mennessä perustettujen liittojen nimet lehti toteaa: "Kun kehitys on näin suotuisasti kulkenut, niin tuntuisipa siltä kuin metsänhoitolautakuntien ja metsänhoitoyhdistysten välisen vuorovaikutuksen tulisi kehittyä niinkin pitkälle, että metsänhoitoyhdistykset liittojensa kautta saisivat valita myös metsänhoitolautakuntien jäsenet."

Keski-Pohjanmaan Metsänhoitoyhdistysten Liitto merkittiin yhdistysrekisteriin sota-aikana 11.2.1942. Siihen kuuluivat kaikki Keski-Pohjanmaan metsänhoitolautakunnan alueen 14 metsänhoitoyhdistystä; Ala- ja Ylivieskan, Haapajärven, Himangan, Kalajoen, Kannuksen, Kaustisen, Kälviän-Ullavan, Kärsämäen, Lohtajan, Nivalan, Perhonjokilaakson, Pyhäjärven, Sievin-Reisjärven ja Toholammin-Lestijärven metsänhoitoyhdistykset.

Joulukuun 14 p:nä pidetyssä liiton edustajiston kokouksessa esitetyssä toimintakertomuksessa ilmeni muun muassa; " Huolimatta poikkeuksellisista olosuhteista on liitto pyrkinyt ajamaan ja valvomaan edustamansa alueen metsänomistajien etuja, vaikka toiminta onkin ulospäin vähemmän näkyvää." Kokouksessa keskusteltiin esille tulleesta ns. puunostoyhtymäjärjestelmästä ja todettiin, että olevissa poikkeuksellisissa olosuhteissakaan ei ole syytä rajoittaa metsänomistajien puunmyyntioikeutta. Kokous ilmaisi tyytymättömyytensä polttopuiden luovutusvelvollisuuteen ja katsoi valtiovallan velvollisuudeksi huolehtia siitä, että myös Metsähallitus ja puutavarayhtiöt todella täyttävät luovutusvelvollisuutensa.

Samaa asiaa käsitteli liiton johtokunta kokouksessaan maaliskuun lopulla 1944. Tällöin todettiin miten suuria vaikeuksia varsinkin polttopuiden hankintatavoitteiden saavuttaminen tulee yksityismetsien osalta kohtaamaan. Vilkkaan keskustelun jälkeen valittiin lähetystö, joka kävisi kansanhuoltoministeriössä selostamassa tilannetta. Kokous päätti, että lähetystöön pyydetään myös maataloustuottajain-, metsänhoitolautakunnan- ja maanviljelysseuran edustajia.

Saman vuoden joulukuussa pitivät maataloustuottajan Keski-Pohjanmaan Liitto ja Metsänhoitoyhdistysten Liitto syyskokoukset samana päivänä. Molemmissa kokouksissa toimi puheenjohtajana kansanedustaja Viljami Kalliokoski. Metsänhoitoyhdistysten Liiton kokouksessa keskusteltiin jälleen kerran yhteismyyntien järjestämisestä. Vuonna 1934 perustettiin Osakeyhtiö Metsäliitto. Se avasi konttorin Kokkolassa keväällä 1935. Toiminta lienee jossain vaiheessa keskeytynyt, koska edellä mainitussa kokouksessa todettiin, että Metsäliitto oli jälleen aloittanut toimintansa Keski-Pohjanmaalla. Metsäliiton toimintaa selosti mainitussa kokouksessa Mauno Pakkanen. Hän toivoi metsänomistajien ja Metsäliiton välisen yhteisymmärryksen edelleen jatkuvan. Toivomukseen olikin aihetta, sillä elokuun lopulla 1937 olivat eronneet Metsäliiton Kokkolan piiritoimiston luottamusmiehet Viljami Kalliokoski, Antti Salo ja Heino Tavasti. Syynä oli se, että Metsäliitto ei ollut kutsunut hankintakaudella kertaakaan koolle luottamuselintä, joka Metsäliiton ehdotuksesta oli aikanaan valittu.

Metsäliiton toiminta sai kyllä tunnustustakin. Vuonna 1936 Metsäliitto Oy:n Kokkolan toimiston kautta laivattiin kaivospuuta 23 000 pinokuutiometriä ja 14 000 pinokuutiota paperipuuta. Edellisen vuoden aikana Kokkolan ja Himangan satamista oli laivattu kaivos- ja paperipuuta yhteensä 40 000 pinokuutiometriä. Ulosviennin uskottiin vahvistaneen raakapuun hintatasoa.

Metsänhoitoyhdistysten toiminnan kehittämistä mietittiin jo välittömästi sodan jälkeen. Marraskuun 26 p:nä 1946 liiton syyskokouksessa, kokousselosteen mukaan, esitelmöi metsänhoitaja E. V. Tukiainen aiheesta "Metsänhoitoyhdistystoiminnan nykyiset suuntaviivat."

Jäsenmäärän lisääminen metsänhoitoyhdistyksiin koettiin tärkeäksi, muodostihan jäsenmäärän lisääntyminen myös jäsenmaksujen lisääntymistä auttaen vähävaraisten yhdistysten taloudenhoitoa. Liiton vuoden 1947 toimintakertomus osoittaa yhdistysten jäsenmäärän lisääntyneen 51:llä ja metsäalan 3700 hehtaarilla. Jäsenmäärä oli yhteensä 1933 ja kasvullinen metsäala 110 000 hehtaaria. Kertomusvuoden aikana oli neuvojat saatu Sievin-Reisjärven, Perhonjokilaakson, Lohtajan ja Kalajoen metsänhoitoyhdistyksiin.

Ilmaisu "saatu" kuvaa sen aikaista työvoimatilannetta. Metsänhoitoyhdistykset koettiin palkanmaksukyvyn suhteen epävarmoiksi työnantajiksi.

Metsälehti seurasi tarkkaan metsänhoitoyhdistystoiminnan kehitystä maassa. Olihan Tapion alaiset metsänhoitolautakunnat olleet "kummi-isänä" yhdistyksiä perustettaessa. Näin niillä oli eräänlainen moraalinen vastuu yhdistysten menestymisestä. "Metsänhoitoyhdistystoiminta kehittyy Keski-Pohjanmaalla", otsikoi Metsälehti liiton syyskokousta 10.11.1949 ja jatkoi "Liiton alueella on neljätoista metsänhoitoyhdistystä, joiden toiminta on kehittynyt edulliseen suuntaan. Metsänuudistusaloja on raivattu 130 hehtaaria ja uudistusalojen maanpintaa rikottu yli 30 hehtaaria. Metsiä on kylvetty tai istutettu 110 hehtaaria." Näin todetaan liiton toimintaselosteessa. Luvut osoittavat millaisissa mittasuhteissa silloin työskenneltiin. Neljäntoista metsänhoitoyhdistyksen työtulokset metsänuudistukseen liittyvissä töissä tuskin riittävät nykyisin yhden yhdistyksen keskimääräiseen työtulokseen. Mutta olivathan olosuhteetkin toisenlaiset; kaikki tehtiin "käsipelillä."

Syyskokouksen esityslistalla oli metsänhoitoyhdistysten tulevaisuutta ajatellen merkittävä ja kauaskantoinen asia johon kokouksen tuli ottaa kantaa.



METSÄNHOITOYHDISTYSLAKI TULEE


Eduskunnalle oli jätetty lakiesitys metsänhoitoyhdistyksistä. Liiton syyskokous asiaa käsiteltyään antoi seuraavan julkilausuman: "Keski-Pohjanmaan maatilametsien edustajat kokoontuneina neuvottelemaan alansa kysymyksistä asettuvat yksimielisesti kannattamaan Eduskunnalle jätettyä lakiesitystä metsänhoitoyhdistyksistä."

                Kokkolassa marraskuun 10 p:nä 1949

                Keski-Pohjanmaan Metsänhoitoyhdistysten Liiton syyskokous


Keskipohjalaisen metsänomistajajärjestön edustajisto näki metsänhoitoyhdistyslain tarpeellisena ja tärkeänä, toisin kuin eräät keskipohjalaiset kansanedustajat, jotka tiukasti vastustivat lakiesitystä Eduskuntakäsittelyn aikana.

Laki metsänhoitoyhdistyksistä annettiin 17 p:nä marraskuuta 1950 ja toimeenpanoasetus 13 p:nä heinäkuuta 1951. Laki astui voimaan 1.1.1952. Se antoi vankan pohjan metsänhoitoyhdistystoiminnan kehittämiselle. Lain voimaan tulon jälkeen kehä yhdistysten piirissä umpeutui Keski-Pohjanmaalla. Sievin-Reisjärven yhteinen metsänhoitoyhdistys hajotettiin ja kumpikin perusti kuntapohjaisen, oman yhdistyksen. Perhonjokilaakson yhdistyksestä erosi Perho muodostaen itsenäisen yhdistyksen. Näin oli Keski-Pohjanmaalle syntynyt kaikkiaan kuusitoista yhdistystä, mikä määrä on vielä tänäkin päivänä.



PUUN HINTA KOHAHTAA JA ROMAHTAA


Samaan aikaan metsänhoitoyhdistyslain voimaantulon kanssa sattui ns. Korean suhdanne. Kolmannen maailmansodan pelossa kuluttajamaat ostivat puuta ja jalosteita varastoon. Tämä aiheutti voimakkaan puun kysynnän ja kovan hintakilpailun. Raakapuun hinnat nousivat Suomessa lyhyessä ajassa ennennäkemättömälle tasolle. Kun maailmalla havaittiin, että sotaa ei tulekaan puun kysyntä loppui äkkiä, ja hinnat romahtivat "yhden yön" aikana. Se oli monelle metsänomistajalle, joka myöhästyi myynnissä, katkera pettymys. Tulipa pihdattua liian pitkään. Korean suhdanteen hinnoilla on spekuloitu näihin päiviin asti. Silloin sai niin ja niin pienellä mottimäärällä uuden traktorin. Nyt pitää olla niin ja niin monta kertaa enemmän puuta uuteen koneeseen. Totuus on kuitenkin se, että vain erittäin poikkeuksellisissa oloissa puun hinta voi nousta sellaiselle tasolle kuin Korean suhdanteen aikana. Normaalioloissa puun hinta näyttää nousevan "vain" yleisen hintatason muuttumisen mukaan, ainakin keskimäärin ottaen.

Liiton vuoden 1953 toimintakertomuksessa todetaan matalasuhdanteen tulleen yllättäen ja olleen pahimmillaan vuoden 1952 puolivälissä.

Maamme näytti muodostavan poikkeuksellisen lamasaarekkeen keskellä uutta kansainvälistä korkeasuhdannetta. Silloin puhuttiin talouselämän kustannuskriisistä. Eikös tunnu tutulta tänäkin päivänä?

Korean suhdannetta seuranneen laman vaikutus jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ja noususuhdanne alkoi vaikuttaa. Vuoden 1953 puutavaran ja puunjalosteiden viennissä oli jo 5 %:n nousu edelliseen vuoteen verrattuna.

Liiton toiminnassa keskityttiin vuonna 1953 Metsäliiton Selluloosa Oy:n osakemyynnin organisointiin yhdessä maataloustuottajajärjestön kanssa.



METSÄOJITUSTOIMINTA ESILLE


Vuoden 1954 vuosikokouksessa nousi yleiskeskustelussa keskeisesti esille metsäojituskysymys. Kokous antoi liiton johtokunnalle tehtäväksi ottaa yhteyttä maanviljelysinsinööripiiriin runkoviemäriverkoston rakentamisen kiirehtimiseksi. Kokous vaati toimia myös oman metsänparannuspiirin saamiseksi Keski-Pohjanmaalle. Se toteutuikin vuonna 1955 ja sai nimekseen Kokkolan metsänparannuspiiri.

Metsäojitusasiaan palattiin vielä joulukuun 17. p:nä 1962, jolloin kokoontuivat Metsänhoitoyhdistysten Liittojen, metsänhoitolautakuntien sekä metsänparannuspiirien edustajat Kokkolaan metsäojitusasiain merkeissä. Mukana olivat Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa, ruotsinkielinen Pohjanmaa sekä Keskusmetsäseura Tapion metsänparannusosaston edustaja. Tilaisuuden kokoonkutsujana oli Etelä-Pohjanmaan Metsänhoitoyhdistysten Liitto. Yhteisen neuvottelukokouksen teemana oli 1) Metsäojituksen nykyvaihe, 2) Järjestöllisten toimenpiteiden tarpeellisuus, 3) Mahdollisten toimenpiteiden määrittely ja toteuttaminen. Tapion metsänparannusosaston päällikön, metsänhoitaja Kalevi Raitasuon alustuspuheenvuoron jälkeen käytiin erittäin vilkas keskustelu. Siinä käytettiin kaikkiaan 30 puheenvuoroa.

Kokous oli yksimielinen siitä, että kaikkialla Pohjanmaalla metsäojitus on puuntuoton kannalta keskeinen toimenpide, johon oli kiinnitettävä vakavaa huomiota. Kokous päätti valita toimikunnan yksityiskohtaisen toimenpidemäärittelyn tekemistä varten. Kokoonkutsujaksi valittiin metsänhoitaja Yrjö Sysilampi Seinäjoelta.



HINTASEURANTA ALKAA


1950-luvulla alkoi liiton toiminnassa puutavaran kiinteämpi hintaseuranta. Hintatietoja kerättiin nykyiseen tapaan metsänhoitoyhdistyksiltä ja ilmoitettiin keskusjärjestöön MTK:n metsäosastolle. Riittävästi eivät metsänhoitoyhdistykset aina kuitenkaan tietoja ilmoitelleet, mikä käy ilmi liiton lähettämästä kiertokirjeestä. Siinä toivotaan enemmän tietoja hintaseurannan luotettavuuden parantamiseksi.



KATKONAISTA TOIMINTAA


Liiton sääntöjen edellyttämät vuosi- ja syyskokoukset on siitä lähtien kun liitto on yhdistysrekisteriin merkitty, pidetty lähes joka vuosi. Kuitenkin joitakin välivuosiakin on ja joinakin vuosina kokoukset on yhdistetty. Havaittuja puutteita kuvaa vuosien 1960–61 toimintakertomuksen alkukappale näin:
”Niin tärkeä tehtävä kuin metsänhoitoyhdistysten liitoilla onkin, on valitettavasti Keski-Pohjanmaan liiton osalta todettava, ettei sen toiminta ole voinut saavuttaa alkuunsakaan eikä osittainkaan sitä tavoitetta, mikä olisi ollut tarpeellista. Maakunta jossa toiminta tapahtuu on vähävaraista, pienmetsälöistä koostunutta metsäntuottaja-aluetta. Näin ollen, kun jäsenyhdistysten metsänhoitomaksut ovat jo keskiarvoa korkeammat, ei niiden taloutta ole voitu enää rasittaa korkeammilla liiton jäsenmaksuilla, joita korottamatta liitolla ei ole mahdollisuutta palkata vakinaisempaa toimihenkilöä. Tästä johtuen ei ole pidetty edes kaikkia sääntömääräisiä kokouksiakaan, joten tässä kertomuksessa on tarkasteltava toimintaa peräti kahden vuoden eli vuosien 1960-61 ajalta.



TOIMINNANJOHTAJAN PALKKAAMINEN ESILLE


Liiton toiminnanjohtajakysymys oli esillä lukuisissa johtokunnan kokouksissa 1960-luvulla. Myöskin neuvoteltiin Etelä-Pohjanmaan Metsänhoitoyhdistysten liiton kanssa mahdollisuuksista palkata yhteinen toiminnanjohtaja. Tammikuun 25 p:nä liiton sihteeri/toiminnanjohtaja Veikko Kallinen kertoi johtokunnan kokouksessa neuvotelleensa MTK:n metsävaltuuskunnan metsänhoitajan Veikko Rantalan kanssa toiminnanjohtajakysymyksestä. Tällöin oli tullut esille mahdollisuus, että Metsäliitto osallistuisi palkkauskustannuksiin edellytyksellä, että toiminnanjohtaja osallistuisi Metsäliiton järjestötyöhön.



YHTEISMARKKINOINTI


1960-luvun tärkeimpiin puukaupan tapahtumiin kuuluu eittämättä yhteismarkkinoinnin toteuttaminen. Se merkitsi liiton vähäisten voimavarojen keskittämistä tähän tapahtumaan. Yhteismarkkinointi toteutettiin myös Etelä-Pohjan
maan- ja ruotsinkielisen pohjanmaan, silloisen Förbundet Skogen:in alueilla. Tuottajajärjestöt toimivat voimakkaasti kampanjan onnistumiseksi.

Yhteismarkkinoinnille asetettiin suuria toiveita. Sen perimmäisenä tarkoituksena oli tukea ja vahvistaa puun hintaa. Yhteismarkkinoinnin toimeenpanoa Keski-Pohjanmaalla kuvaa liiton vuoden 1966 toimintakertomus näin: "Liiton toiminnan punaisena lankana oli metsänomistajien järjestäytyminen Osuuskunta Metsäliiton taakse yhteismarkkinointiperiaatteen toteuttamiseksi Kokkolan hankintapiirin alueella. Piirin luottamusneuvoston, Maataloustuottajain Keski-Pohjanmaan Liiton ja Metsänhoitoyhdistysten Liiton hallitusten yhteinen kokous pidettiin Kokkolassa 16.3.1966."

Kysymys yhteismarkkinointiin siirtymisestä oli perusteellisen pohdinnan kohteena, MTK:n ja Metsäliiton pääkonttorin edustajien toimiessa alustajina. Kokous päätti yksimielisesti lähteä kehittämään järjestöjen piirissä ajatusta ja jatkotoimenpiteet hahmoteltiin alustavasti. Metsänhoitoyhdistykset tulisivat näyttelemään keskeistä osaa yhteismarkkinointiajatusta toteutettaessa.

Ensi tavoitteena oli Metsäliiton jäsenmäärän lisääminen. Liiton toimialueen tuottaja- ja metsänomistajakuntaa informoitiin kokouskierrosten aikana syyskesällä, kunnes varsinainen jäsenkeräys alkoi elokuussa. Hyvin onnistunut jäsenmäärän lisääminen antoi edellytykset yhteismarkkinointiin siirtymiselle myöhemmin syksyllä.

Virikkeen yhteismarkkinointiperiaatteen voimakkaalle kehittämiselle oli puutavaran hintakehityksessä tapahtunut laskusuunta, jota kartelloitunut paperipuun ostorengas pyrki toteuttamaan. 19.10.1966 aikaansaatu havuainespinotavaran hintasuositussopimus ei koskenut Pohjois-Suomea ja merkitsi liiton alueella 2.50–3.00 markan kantohintatason laskua edellisen hintasuositussopimuksen tasosta.

Yhteismarkkinointiprojekti sujuikin alkuvaiheessa hyvin; Metsäliittoon saatiin runsaasti uusia jäseniä ja puuta Metsäliiton markkinoitavaksi tuli huomattava määrä. Sen jälkeen tulivat ongelmat. Lieneekö suunnittelu jäänyt puolitiehen. Pienet, yksittäisten myyjien käteiserät olivat perinteisesti saatu vaivatta markkinoitua, mutta nyt kun tarjolla oli suuri määrä puuta ei ostajia ollutkaan niin kuin ehkä oli kuviteltu. Tuotti varmaan monelle aikamoisen määrän harmaita hiuksia ennen kuin yhteismarkkinointierä oli saatu jälleenmarkkinoitua.



TOIMINNANJOHTAJAKYSYMYS JÄLLEEN ESILLE


Hallitus kokoontui vuonna 1969 peräti seitsemän kertaa. Kokouksissa käsiteltiin toiminnanjohtajakysymystä ja tutkittiin tämän ratkaisun taloudellisia edellytyksiä. Kokouksissa oli esillä yhteistyö Metsäliiton kanssa kuten jo vuonna 1962 kaavailtiin. Välivaiheen aikana toimittaisiin yhteistyössä maataloustuottajain Keski-Pohjanmaan liiton kanssa. Sinä aikana tutkitaan metsänhoitoyhdistysten mielipidettä vakinaisen toiminnanjohtajan palkkaamiseksi. Yhteistyö Maataloustuottajain Keski-Pohjanmaan liiton kanssa alkoikin. Toiminnanjohtaja Valde Anttila hoiti sivutoimisesti myös Metsänhoitoyhdistysten Liiton toiminnanjohtajan tehtäviä vuosina 1969–70. Tämä ratkaisu oli tärkeä välivaihe Metsänhoitoyhdistysten Liiton toiminnan myöhemmälle kehitykselle.



TOIMINTA VAKINAISTUU


Helmikuussa 1970 solmittiin Osuuskunta Metsäliiton kanssa yhteistyösopimus, joka loi osaltaan taloudellisia edellytyksiä liiton toiminnan vakinaistamiselle. Liiton hallitus voikin kokouksessaan 24 p:nä tammikuuta 1970 tehdä päätöksen vakinaisen toiminnanjohtajan palkkaamisesta. Tämä asia oli pitkään ollut vireillä ja keskusteltavana, mutta taloudelliset realiteetit olivat tähän saakka estäneet päätöksenteon. Hallitus valitsi tässä kokouksessaan Keski-Pohjanmaan metsänhoitoyhdistysten Liiton ensimmäiseksi vakinaiseksi toiminnanjohtajaksi metsäteknikko Rauno Laasasen Sievistä. Laasanen oli toiminut Sievin metsänhoitoyhdistyksen neuvojana 1.9.1954 lähtien.

Uuden tehtävän vastaanotto sinällään oli vihreälle toiminnannanjohtajalle melkoinen haaste. Vaikka pitkäaikaisesta metsänhoitoyhdistystoiminnasta olikin kiistatta hyötyä, oli maakunnallisen keskusjärjestön toiminnanjohtajuus aikamoinen muutos entisiin tehtäviin verrattuna. Yhteistyö liiton hallituksen, jäsenyhdistysten ja MTK:n metsäosaston kanssa lähti kuitenkin kitkattomasti käyntiin ja toiminta löysi vähitellen oikeat suuntaviivat.



METSÄNHOITOYHDISTYSTEN KEHITTÄMINEN ALKAA


1970-luku voidaan nähdä kehityksen vuosikymmenenä metsänhoitoyhdistystoiminnassa. Vuonna 1969 nimitettiin MTK:n toimesta ensimmäinen työryhmä PUH-I (Partanen, Uusitalo, Hassi) selvittämään raakapuun markkinoinnin kehittämistä. Myöhemmin nimettiin työryhmä nimeltä PUH-II. Se sai tehtäväkseen tehdä tiivistelmä työryhmän ensimmäisestä muistiosta toimenpide-ehdotuksineen. Tämä valmistuikin niin, että MTK:n johtokunta ja -metsävaliokunta voivat yhteisessä kokouksessaan 6.4.1972 työryhmän ehdotukset hyväksyä. Pääkohdat sisälsivät,

- sopijapuolten hintaneuvotteluorganisaation
- raakapuun markkinoinnin ja korjuun kehittämismallit
- raakapuun tarjonnan ohjauksen.

PUH-toimikunta asetti vielä työryhmän laatimaan toimintamallia keskitetystä markkinoinnista yhteismarkkinointialueella. Keski-Pohjanmaalta työryhmään valittiin piirinhoitaja Osmo Vuorialho ja toiminnanjohtaja Rauno Laasanen.

1970-luvun puolivälissä MTK nimesi järjestötoiminnallisen työryhmän, jonka tehtävänä oli koko metsänhoitoyhdistystoiminnan kehittäminen. Työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin Heikki Haavisto. Työryhmä toteutti koko maata käsittävän metsänhoitoyhdistystiedustelun keväällä 1975. Sen pohjalta laadittiin metsänhoitoyhdistysten toiminnan kehittämisohjelma.

Toiminnan kehittämistarpeet tiedostaen lähdettiin liiton ja eräiden metsänhoitoyhdistysten kanssa kehittämään metsänhoitoyhdistysten yhteistoimintaa. Tavoitteiksi asetettiin muun muassa,
- yksityismetsien hoidon ja -käytön järjestäminen metsänomistajien edut turvaavalla tavalla
- yksityismetsänomistajien valtakunnallisten ja maakunnallisten järjestöjen päätösten ja päämäärien toteuttaminen
- metsänomistajiin ja metsäammattilaisiin kohdistuvan tiedotus- ja koulutustoiminnan tehokas hoitaminen
- yhtenäisen, kaikki yksityismetsätalouden toiminnot käsittävän suoritusjärjestelmän muodostaminen ja töiden rationalisointi
- kunkin metsänhoitoyhdistyksen henkilöstön tarkoituksenmukainen yhteiskäyttö

Ensimmäinen yhteistoiminta-alue muodostettiin rannikolle, Himangan, Kannuksen, Kälviän-Ullavan  ja Lohtajan Metsänhoitoyhdistysten kesken 10.12.1974. Se sai nimekseen Lestijokisuun metsäyhteistoiminta-alue (LEMA). Ennen kuin päästiin perustamisvaiheeseen oli käytävä lukuisia suunnittelu- ja neuvottelupalavereita. Asia kypsyi ja valmistui vähitellen. Erityisen ansiokkaasti LEMA:n perustamiseen vaikutti Kälviän-Ullavan metsänhoitoyhdistyksen silloinen toiminnanjohtaja Ilpo Ingalsuo.

LEMA:n perustamisen jälkeen alkoikin yhteistoiminta-alueella toiminta tehostua ja erityisesti se näkyi toiminnan laatutason parantumisena. Alueen yhteiseen käyttöön koulutettiin kaksi pystymittausryhmää sekä hankittiin maanmuokkausäes. Hankintapalvelutoiminta tehostui ja yhteistä toimistoa toimistopalveluineen suunniteltiin alusta pitäen. Huolimatta hyvistä tuloksista ei yhteistoiminta laajentunut muualle ennen kuin vuonna 1978, jolloin Perhonjokilaakson metsäyhteistoiminta-alue (PEMA) perustettiin. Kalajokilaakson alueelle perustettiin KAMA vuonna 1981. Sen toiminta on jatkunut aktiivisena näihin päiviin saakka. Viimeisenä perustettiin maakunnan itäiseen kolkkaan Haapajärven, Kärsämäen ja Pyhäjärven metsänhoitoyhdistysten muodostama yhteistoiminta-alue Haapakäpy vuonna 1987.

Merkillepantavaa on, että yhteistoiminnalle jo vuonna 1974 asetetut tavoitteet ovat pääpiirteissään samat, mitä näinä aikoina asetetaan suunnitelluille metsänhoitoyhdistysten fuusioille.

1970-luvulla metsätoimihenkilöiden koulutus lisääntyi siinä määrin, että joskus metsänhoitoyhdistyksissä puhuttiin jo ylikoulutuksesta. Vaikka yksityismetsätalouden puolella koulutusvastuu kuuluu tapiolaiselle sektorille, niin Metsänhoitoyhdistysten Liittokin on jossain määrin koulutukseen osallistunut. Koulutus- ja neuvottelutilaisuuksia on järjestetty yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. Vuonna 1969 perustetun Yksityismetsätalouden Työnantajat-järjestön ja Metsänhoitoyhdistysten Liiton kanssa on vuosittain järjestetty yhteisiä koulutus- ja neuvottelutilaisuuksia. Samoin yhteistyössä metsälautakunnan ja Metsäliiton kanssa.



VOIMAKKAAN KEHITYKSEN VUOSIKYMMEN


Vuoden 1980 syyskokousta vietettiin 40-vuotisjuhlien merkeissä. Puheenjohtaja Heikki Haavisto puhui juhlakokouksessa. Hän totesi mm; "Metsätaloudella on keskeinen merkitys taloutemme perustana. Puunjalosteet muodostavat edelleen vientimme rungon. Nettovientitulosta puunjalosteiden osuus on noin 60 %:n suuruusluokkaa. Yksityiset metsänomistajat vastaavat valtaosalta puun tuotannosta. Koko maan metsien kasvusta on yksityismetsien osuus lähes 80 %. Metsä tekeekin muuten liian pienistä maatiloistamme elinkelpoisia antamalla lisätoimeentuloa ja toimimalla tehokkaana työnkäytön tasaajana. ---"Kehittyneen puun hintasuositusjärjestelmän avulla metsänomistajat ovat jo useana vuotena toimittaneet markkinoille teollisuuden poikkeuksellisen suurta tarvetta vastaavat puumäärät." --- "Suomen yksityismetsätaloudessa on päästy mittaviin saavutuksiin. Tämä on seurausta yksityismetsissä puun tuotannon kohottamiseksi tehdystä määrätietoisesta työstä, johon puuntuottajien tukena ovat osallistuneet yksityismetsätalouden edistämisjärjestöt; metsänhoitoyhdistykset metsänhoitoyhdistysten liitot ja piirimetsälautakunnat. Ne ovat tehneet suuriarvoista työtä maamme tulevaisuuden turvaamiseksi."

"Metsätalouden hallintoa tuleekin kehittää säilyttäen nykymuotoisen organisaation periaatteet ja vahvistaen metsänomistajan asemaa.

Meidän tulee kehittää metsänhoitoyhdistyksiä entistä monipuolisemmiksi ja tehokkaammiksi metsänomistajien palvelijoiksi. Niiden tulee metsänhoitoon liittyvien palvelujen ohella pystyä hoitamaan kaikki puun korjuuseen ja markkinointiin liittyvät tehtävät."

Metsänhoitoyhdistystoiminnassa alkoikin 80-luvulla toinen voimakkaan kehityksen vuosikymmen. Metsänhoitoyhdistysten ja ohessa myöskin metsälautakunnan kenttätoimihenkilöt koulutettiin palveluja markkinoimaan kahden päivän koulutusseminaarissa. Koulutuksen käytännön toteutuksesta vastasivat Osuus- ja Säästöpankkijärjestöt Metsänhoitoyhdistysten Liiton avustamana.

1980-luvun puoliväliin ajoittui varsin suuri ja paljon työtä vaatinut koulutusprojekti. Tohtori Heikki Vesikallion valtakunnallisen kehittämis- ja koulutussuunnitelman mukaisesti järjestettiin metsänhoitoyhdistysten luottamusmiehille ja toimihenkilöille kehittämisseminaari. Lähtölaukauksena oli liiton ja piirimetsälautakunnan järjestämä maakunnallinen suunnitteluseminaari 4.3.1985, jossa puhui Heikki Haavisto. Varsinaisiin kehittämisseminaareihin osallistuivat metsänhoitoyhdistyksen hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt sekä piirimetsälautakunnan toimihenkilöitä kyseiseltä alueelta. Seminaarit suunnitteli lähinnä asianomaisen alueen piirimetsänhoitaja ja liiton toiminnanjohtaja. Kehittämisseminaari oli kaksipäiväinen ja sitä edelsi seminaariin kutsuttaville osoitettu kysely. Palautteet olivat hyödyllisiä seminaaria suunniteltaessa. Keski-Pohjanmaalla 15 yhdistystä osallistui seminaariin.

Seminaarit olivat silloin tarpeellisia ja useimmat metsänhoitoyhdistykset antoivat niistä hyvää palautetta. Silloin ei kuitenkaan kyetty näkemään kehityksen kulkua - kuinka nopeasti kaikki muuttuu ja "entiset eväät on syöty."



LIITON TOIMINNAN KEHITTÄMINEN


Liiton toiminnan kehittämistä pohdittiin hallituksen piirissä 1980-luvulla lukuisia kertoja. Helmikuun 3 p:nä 1983 oli esillä ensimmäistä kertaa kenttäpäällikön palkkaaminen, jota MTK oli esittänyt kaikkiin liittoihin joissa sellaista ei vielä ollut. Hallitus päätti, että asiaa selvitetään kaikilta osin ja käsitellään sen jälkeen uudes-aan. Asiaa tutkittiinkin ja huolimatta siitä, että kenttäpäällikkökysymys oli useissa edustajiston kokouksissakin esillä, joissa joskus vaadittiinkin kenttäpäällikön palkkaamista, niin asia päättyi aina samaan kysymykseen: mistä rahat? Liittojen toiminnan kehittäminen sai kuitenkin myöhemmin laajemman perspektiivin, kun tri Heikki Vesikallio sai MTK:lta tehtäväkseen suunnitella kaikkia metsänhoitoyhdistysten liittoja koskevan kehittämisohjelman. Vesikallio kävi esittämässä liiton hallitukselle suunnitelmansa 26.3.1987.

Perusteluissaan Vesikallio esitti sekä metsänhoitoyhdistysten että niiden liittojen toiminnan kannalta on huomioitava,

- toimintaympäristön muuttuminen
- metsävarojen puutteellinen käyttö
- yli-ikäisten metsien lisääntyminen, ja tämän seurauksena
- metsien kasvupotentiaalin vähentyminen, sekä
 - metsänomistusrakenteen nopea muuttuminen

Liiton toiminnan kehittämisestä tuli usean vuoden ajan käsittävä prosessi joka jatkuu vielä tänäkin päivänä. Vuonna 1985 alussa liiton hallitus nimesi työryhmän selvittämään liiton toiminnan kehittämisedellytyksiä. Työryhmään tulivat Antero Aho Reisjärveltä, Toivo Vuolteenaho Ylivieskasta, Alpo Kellokoski Perhosta, Paavo Leskinen Pyhäjärveltä sekä toiminnanjohtaja Rauno Laasanen. Työryhmä kokoontuikin useita kertoja, pohtien liiton kehittämistarpeita ja -mahdollisuuksia, mutta mitään viisastenkiveä ei esim. talouskysymyksiin löytynyt.

MTK nimesi kaikkiaan 13 työryhmää selvittämään eri osa-alueita liittojen kehittämisessä. Laasanen nimettiin puukaupan kehittämistyöryhmään.

Liittokohtaiset kehittämisohjelmat tehtiin "räätälintyönä." Heikki Vesikallio sekä toiminnanjohtaja Heikki Karhunen kävivät Keski-Pohjanmaalla 10.6.1987 suunnittelemassa liiton kehittämistä Ahon ja Laasasen kanssa.

Kehittämissuunnitelman käynnistyspalaverin muistioon kirjattiin alaotsikoineen 12 kohtaa. Kehittämistarpeina nähtiin,
- riittävien toimitilojen hankkiminen
- henkilöresurssien lisääminen (=toiminnanjohtaja, kenttäpäällikkö, toimistosihteeri)
- mikrotietokoneen hankinta
- autopuhelimen hankinta lähinnä kenttäpäällikön käyttöön
- uusi valokopiokone

Toiminnan rahoittamiseen oli ja on saatavissa lisärahoitusta erillisin sopimuksin.

Kehittämissuunnitelma edellytti metsänhoitoyhdistysten luottamusmiehille ja toimihenkilöille osoitettua kyselyä liiton toiminnan kehittämiseksi. Kysely suoritettiinkin ja vastaukset käsiteltiin Pellervo-Seuran markkinatutkimuslaitoksessa.

Näin jälkikäteen asiaa tarkastellen näyttää huomattava osa kehittämissuunnitelmasta toteutuneen; liiton toimisto on muuttanut 1.3.1987 suurempiin tiloihin, toimistosihteeri aloitti samana päivänä työskentelyn, hankittiin tietokone ja muuta konttorikalustoa. Liiton toiminnan puitteet ovat selvästi parantuneet.



TOIMIHENKILÖMUUTOKSET


Liiton ensimmäiseksi toimistosihteeriksi valittiin toimistovirkailija Helena Tulppo. Hän irtisanoutui paikkakunnalta muuton vuoksi kesäkuussa 1988. Hänen jälkeensä tuli toimistosihteeriksi 1.8.1988 merkonomi Marja-Leena Rosenström ja on edelleen, vaikkakin tätä kirjoitettaessa äitiyslomalla. Loman sijaiseksi on valittu Senja Enlund. Toiminnanjohtaja Laasasen siirtyessä varhennetulle vanhuuseläkkeelle valittiin hänen tilalleen metsänhoitaja Manu Purola Kaustiselta. Hän aloitti tehtävässään 1.6.1990.



METSÄPOHJANMAA-HANKE


Vuoden 1970 alussa Metsäliitto-Yhtymä, MTK ja SLC perustivat yhtiön nimeltä Oy Metsäpohjanmaa-Skogsbotnia Ab. Yhtiön tarkoituksena oli rakentaa puunjalostusteollisuutta läntiseen Suomeen. Lokakuun 5 p:nä järjestettiin Kaskisissa hankkeen johdosta tiedotustilaisuus, jossa tehdashanketta selvitettiin. Hanketta oli Metsäliiton toimesta tutkittu jo vuodesta 1965 lähtien. Vuonna 1970 Metsäliiton Selluloosa Oy sai käyttöönsä Kaskisten kaupungin ja Närpiön kunnan kanssa tehdyllä sopimuksella 150 hehtaarin maa- ja vesialueen, jolle oli tarkoitus rakentaa 250 000 tonnia vuodessa sulfaattisellua valmistava tehdaslaitos. Perustettu yhtiö tarjosi merkittäväksi osakkeita riittävän peruspääoman saamiseksi. Suunnitelman mukaan osakemerkintä tultaisiin toteuttamaan vuosina 1972–1973. Tämä oli suuri haaste pohjalaisille metsänomistajille ja heidän järjestöilleen.

Tehdashanke haluttiin toteuttaa metsänomistajien edut turvaavalla tavalla niin, että heillä on riittävä sananvalta myös jalostusprosessinsuhteen. Tämä varmistettiin sopimuksessa siten, että MetsäPohjanmaa-Skogsbotnia omistaa uuden tehtaan osakekannasta 51 prosenttia.

Tehtaan sijaintipaikkaan vaikuttivat olennaisesti Metsäliiton suurilukuinen jäsenmäärä ja se että lähialueilla oli runsaat puuvarat tehtaan raaka-ainehuoltoa varten. Oma merkityksensä oli hyvällä satamalla ja erityisesti sillä, että alueen metsänomistajien taholta oli esitetty jatkuvasti vaatimuksia "oman" tuotantolaitoksen rakentamiseksi.

Erityisesti Pohjanmaan alueelle rakennettiin vankka organisaatio alkupääoman hankkimista varten. Maakunnissa olivat piiritoimikunnat, kuntatasolla paikallistoimikunta ja asiamiehet, jotka pyrittiin huolelle valitsemaan. Osakemerkintä alkoi syksyllä 1972. Sitä edelsi koulutuskierros asiamiesten ja muiden mukanaolevien perehdyttämiseksi syvällisesti tehdashankkeeseen ja pääoman hankintaan. Kun osakemerkintäaika päättyi 30.6.1973 oli tulos 25 milj. markkaa ja 42 000 osakasta. Näin tehdashanke varmistettiin. Se oli metsänomistajakunnan vankka näyttö siitä mihin se pystyy, kun toimeen ryhdytään.

Tehdashankkeen käytännöllinen ratkaisu toteutettiin tehdyn sopimuksen mukaan Oy Metsäpohjanmaa-Skogsbotnia Ab:n, G. A Serlachius Oy:n ja Oy Nokia Ab:n yhteisesti omistaman Oy Metsäbotnia Ab -nimisen yhtiön toimesta. Kysymyksessä oli siihen asti suurin yksityinen tehdashanke kehitysalueilla. Tehtaan vuosituotannoksi suunniteltiin 250 000 tonnia valkaistua sulfaattiselluloosaa ja sen puuraaka-aineen tarve yli 1 milj. kuutiometriä vuodessa.

Metsäteollisuuden Keskusliitto sekä myös poliittinen taho pitivät välttämättömänä, että suunnitelma toteutetaan yhteishankkeena. Myös taloudellisesti näin suuren selluloosatehtaan rakentaminen yksin metsänomistajien toimesta olisi ollut ylivoimaista. Tehtaan rakentaminen alkoi vuonna 1973 ja kotikäyttöön päästiin vuonna 1977. Vaikka Kaskisten tehdas, nykyiseltä nimeltään Oy Metsäbotnia Ab, keskipohjalaisten kannalta onkin liian kaukana, on täältä sinne puuta jossain määrin kuljetettu. Tehtaan välillinen vaikutus, puun kokonaiskysynnän lisääntyminen, on kuitenkin huomattavasti merkittävämpi seikka keskipohjalaisen metsänomistajan kannalta.

Keski-Pohjanmaan Metsänhoitoyhdistysten Liitto oli alusta pitäen aktiivisesti mukana hankkeessa. Liiton toiminnanjohtaja nimettiin operaatiota johtavan piiritoimikunnan sihteeriksi. Vuoden 1972 lopulla liiton hallitus myönsi toiminnanjohtajalle virkavapautta osakemerkintäoperaation kenttäpäällikön tehtävän hoitamista varten. Osakemerkintätulos jäi kuitenkin maakunnassa odotettua pienemmäksi. Kaskisten tehtaiden vaikutuksen ei uskottu suoranaisesti vaikuttavan keskipohjalaisen puun hintaan niin merkittävästi, että oltaisiin oltu valmiita sijoittamaan tehtaan perustamiseen. Ehkäpä kokonaisnäkemys tehtaan merkityksestä jäi keskipohjalaisille hataraksi.



SELLUTEHDASTA PUUHAAMAAN


Huoli käyttämättä jäävistä ja yhä lisääntyvistä puuvaroista johti siihen, että Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan- ja Kainuun Metsänhoitoyhdistysten Liitot sekä vastaavien alueiden maataloustuottajain liitot nimesivät syksyllä 1986 toimikunnan tutkimaan mahdollisuuksia saada uusi kemiallinen puunjalostuslaitos "Kalajoen ja Oulun välille."

Puunjalostustoimikunnan työ tuottikin hedelmää ja saavutti ensimmäisen konkreettisen tuloksen, kun keväällä 1987 perustettiin Pohjan Sellu-niminen yhtiö. Sen osakkaiksi tulivat Osuuskunta Metsäliitto, Kajaani Oy, Yhtyneet Paperitehtaat sekä vähemmistöosakkaina aikaisemmin mainitut liitot.

Metsäpohja Oy perustettiin marraskuun 10 p:nä 1987. Yhtiön perustajina olivat Metsäliitto sekä vastaavat liitot kuin Pohjan Sellussakin. Yhtiön tarkoituksena oli osaltaan hankkia sellutehtaan toteuttamiseen tarvittavaa pääomaa.

Keski-Pohjanmaalla kampanjaa johti piiritoimikunta. Osakemerkinnän käynnistämiseksi nimettiin kuhunkin pitäjään paikallis- eli pitäjätoimikunta sekä merkintää suorittavat asiamiehet. Heitä koulutettiin tähän tehtävään joulukuun 30 p:nä 1987 Toholammin seurakuntatalossa. Kouluttajina olivat projektipäälliköksi valittu Mikko Taka-Sihvola ja järjestöjohtaja Jaakko Punkari.

Koko pääomakampanjan ajan käytiin keskustelua vireillä olevan tehdashankkeen sijaintipaikkakunnasta. Vaihtoehtoja keskustelussa olivat Kajaani, Haapajärvi, Kalajoki, Ylivieska ja Pyhäjoki. Kiista sijaintipaikkakunnasta sai ajoittain jo kansanliikkeen omaisia piirteitä. Keskipohjalaisten pettymykseksi tehdaspaikkakunnaksi valittiin Kajaani. Tärkeimpänä kriteerinä taloudelliset syyt. Kajaani Oy:n vierelle rakennettava sellutehdas tulee arviolta 300 miljoonaa markkaa halvemmaksi kuin "neitseelliselle" alueelle rakennettava laitos. Tehtaan rakentamisajankohta kuitenkin näyttää siirtyvän metsäteollisuuden uudelleenjärjestelyjen takia useilla vuosilla.



HINTASUOSITUSSOPIMUKSET


Keväällä 1947 vapautui puukauppa säännöstelystä, joka oli alkanut vuonna 1940. Metsänomistajien ja metsäteollisuuden edustajat pitivät nyt välttämättömänä luoda hinnoittelujärjestelmä, joka soveltuisi vapaaseen kaupantekoon. Myös oikean hintatason löytämistä pidettiin välttämättömänä.

Neuvottelut osapuolten kesken alkoivatkin, mutta päättyivät tuloksettomina. Niitä jatkettiin kuitenkin kun oli käynyt selväksi, että puu metsistä ei liiku ennen kuin hintakysymys on ratkaistu. Sopimus saatiin sitten neuvoteltua ja allekirjoitettiin syyskuun 12 p:nä 1947. Se koski ainespuuta ja sopimus päättyi seuraavana vuonna.

Ensimmäinen puukaupan osapuolten välinen puun hintasopimus oli kuitenkin tapahtunut tosiasia ja avasi uraa myöhemmille hintasuositussopimuksille. Ensimmäistä sopimusta yritettiin jatkoneuvotteluilla jatkaa, mutta tuloksetta. Kului toistakymmentä vuotta ennen kuin seuraava hintasopimus näki päivänvalon.

Vuonna 1961 saatiin sopimus vanerikoivun hinnoista ja vasta hakkuuvuodeksi 1964/65 kuitupuuta koskeva hintasuositussopimus. Sen jälkeisinä vuosina sopimus välillä saatiin, joinakin vuosina jäätiin ilman. Vasta hakkuuvuodesta 1978/79 lähtien voidaan katsoa hintasuositussopimusten vakiintuneen.

1970-luvun loppupuolella saivat puukaupan osapuolet neuvotteluratkaisun puukaupan runkosopimukseksi. Se sisälsi muutakin kuin hintoja koskevia määräyksiä. Hintasuosituksissa on myöhemmin sovittu mm. puumäärätavoitteista ja ke hitetty laskentamenetelmiä raakapuun hintojen määrittämiseksi. Tavoitteena on ollut puun hintakehityksen vakiinnuttaminen, toisaalta metsäteollisuuden puun saannin turvaaminen. Useina viime vuosina hintasuositukset ovat kattaneet kaikki tärkeimmät puutavaralajit puumäärätavoitteineen ja hintamäärittelyineen.

Varmuutta puukauppaan haettiin 1980 alkupuolella takuuhintajärjestelmän kautta. Sen tarkoituksena oli myös lisätä hintasuositusten uskottavuutta.

Hintasuosituksen aikaansaamiseen liittyy joskus muitakin elementtejä kuin puun hinta, laatu ja määrä. Näin kävi sopimuskauden 1989/90 neuvotteluissa. Metsäverotusta oltiin valtiovallan toimesta uudistamassa ja valtioneuvosto ei antanut puukaupan neuvottelupöytään lupausta tulevan metsäverotuksen tasosta ja kohtuullisuudesta, vaikka sitä puukaupan osapuolet vaativat. Tämä aiheutti sen, että myyjäpuolella harkittiin jo puunmyyntisulun toimeenpanoa painostuskeinona maan hallitusta vastaan. Koneistoa tähän harvinaiseen toimenpiteeseen jo rasvailtiin. Pääministerin suullinen lupaus metsäverokysymykseen saatiin juuri ennen MTK:n metsävaltuuskunnan 5.7.1989 pidettävää kokousta. Metsävaltuuskunta oli kuin puun ja kuoren välissä. Hintasuositussopimus kylläkin hyväksyttiin, mutta hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Epäiltiin pitääkö pääministerin suullinen lupaus.



PUUKAUPAN OHJAUS


Hintasuosituksiin viime vuosina liittynyt yksityismetsien puumäärätavoite on ollut selvä ohje maakunnissa ja metsänhoitoyhdistyksissä puukaupan ohjaamiselle.

Valtakunnallisesti määritelty kokonaismarkkinapuutavoite yksityismetsistä on jaettu metsänhoitoyhdistysten liittoja koskevaksi ns. leimaustavoitteiksi. Liitot ovat jakaneet tavoitteet alueillaan metsänhoitoyhdistyskohtaisiksi tavoitteiksi. Leimausten, ostojen ja hintojen kehitystä on seurattu liiton alueella tapahtuvassa puukaupan seurantakokouksissa. Myös mahdollisia puukaupan ongelmia ja muita erityiskysymyksiä on näissä metsänomistajien ja metsäteollisuuden keskeisissä seurantakokouksissa voitu käsitellä. Esimerkkinä voisi mainita hakkuukautena 1989/90 tehty sopimus siitä, että teollisuus vastaanottaa tietyin ehdoin Keski-Pohjanmaalla 2-metristä hankintapuuta, vaikka kyseisen vuoden hintasuositussopimus ei sellaista varsinaisesti tunne.

Toinen esimerkki on vuonna 1987 toteutettu sahatukkien laatukoulutus metsänhoitoyhdistysten kenttämiehistölle sekä muille avainhenkilöille. Koulutus järjestettiin metsäteollisuusyhtiöiden ja metsänhoitoyhdistysten yhteistyönä. Asiantuntija-apua antoi myös AKH:n kurssiryhmä.

Joskus hintaneuvottelut ovat vaikeita ja sopimukseen pääsy voi viivästyä. Näin kävi vuonna 1983. Sitkeistä neuvotteluista huolimatta yhteisymmärrykseen ei päästy. Sopimuksetonta kautta kesti peräti neljä kuukautta. MTK antoi kentälle vähimmäishintaohjeet ja kauppa kävi nihkeästi. Keski-Pohjanmaalla näistä vähimmäishintaohjeista myös pidettiin tiukasti kiinni. Järjestäytynyt metsäteollisuus sai tuona neljän kuukauden aikana ostettua vain puolet siitä, mitä se oli asettanut ostotavoitteekseen. Metsäteollisuus yritti toteuttaa yksipuolista takuuhintaa saaden sillä jonkin verran kauppatoimintaa elvytettyä. Takuuhintakauden päätyttyä kauppatoiminta järjestäytyneen metsäteollisuuden kanssa lähes pysähtyi.

MTK:n antamiin ohjeisiin myös kuului, että pakottavissa tapauksissa puukauppa voidaan tehdä metsänomistajien omalle markkinointijärjestölle, Metsäliitolle ja avohintaan. Olihan se varma vaihtoehto teollisuuden yksipuolisia hintoja kohtaan. Metsäliitolle tulikin puuta tässä erikoistilanteessa aika runsaasti. Kun Metsäliitto osti vain jäseniltään niin kaupan saamiseksi monet metsänomistajat, jotka eivät aikaisemmin olleet Metsäliiton jäseniä, liittyivät jäseniksi. Myyntikäyttäytymiseen yleensä vaikutti ilmeisesti myös se, että metsäteollisuuden taholta oli metsänomistajiin ja heidän järjestöihinsä suunnattu kovaa kritiikkiä ja moitittu heitä puolueellisuudesta. Järjestäytyneet metsänomistajat tekivät tästä omat johtopäätöksensä.

Puukaupan suurempia linjoja käsitellään metsäkaupallisessa liittoyhtymässä. Länsi-Suomen liittoyhtymään kuuluvat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Förbundet Skogenin alueet. Kokoonpano muodostuu lähinnä liittojen luottamusmiehistä ja toimihenkilöistä. Liittoyhtymät eivät ole päättäviä elimiä, mutta ottavat kantaa mm. hintaratkaisuihin ja antavat ohjeita menettelytavoiksi. Maakunnalliset metsäkaupalliset liittotoimikunnat sen sijaan ovat päättäviä elimiä metsäkaupallisissa kysymyksissä.

Metsäkaupallisen liittotoimikunnan kokoonpano muodostuu Mhy-liiton hallituksesta, tuottajaliiton työvaliokunnasta tai vastaavasta sekä Metsäliiton vaaleilla valituista luottamushenkilöistä. Liittotoimikunta kokoontuu hintaratkaisun jälkeen käsittelemään neuvottelutulosta ja antamaan MTK:n metsävaltuuskunnan kokoukseen lähteville edustajille menettelytapaohjeet.



OPERAATIO 40


Hakkuuvuotta 1984/85 ryhdyttiin valmistelemaan jo helmikuussa 1984, kampanjalla, joka sai nimekseen Operaatio 40. Sopimusosapuolet arvioivat metsäteollisuuden tarvitsevan yksityismetsistä sopimuskautena 40 miljoonaa m3 puuta. Kampanjan tavoitteena oli, että metsänomistajilla ja heidän järjestöillään olisi mahdollisimman hyvät valmiudet ennätysmäisen puumäärän saamiseksi markkinoille. Kampanja käynnistettiin lähettämällä MTK:sta kirje kaikille Suomen metsänhoitoyhdistyksille. MTK edellytti myös metsänhoitoyhdistysten liitoilta toimenpideohjelmaa kampanjan toteuttamiseksi.

Keski-Pohjanmaalla liiton hallitus laati 10-kohtaisen ohjelman, jolla operaation uskottiin onnistuvan. Lähtölaukaukselle oli liiton organisoima maakunnallinen informaatiotilaisuus. Siihen kutsuttiin metsänhoitoyhdistysten puheenjohtajat, metsätoimihenkilöt sekä metsälautakunnan metsänhoitajat ja metsätalousinsinöörit. Siinä tilaisuudessa sekä paikallisyhdistysten kokouksissa ym. tilaisuuksissa korostettiin asian tärkeyttä. Nyt olisi näytettävä, mihin metsänomistajat järjestöineen kykenevät. Teollisuuden kritiikki puuhuollon toimimattomuudesta oli kerta kaikkiaan loputtava. Nyt oli näytön paikka! Operaation onnistumista varmisteltiin vielä järjestämällä metsänhoitoyhdistyksille Leimaustilaukset ajoissa -kilpailu. Hanketta tukivat paikallispankit.

Tulos koko maassa olikin erinomainen. Yksityismetsistä laskettiin tulevan markkinoille puuta runsaat 41 miljoonaa m3. Keski-Pohjanmaa pani vieläkin paremmaksi. Leimaustavoite ylitettiin 9:llä prosentilla. Keski-Pohjanmaan tulos ei kylläkään ollut asiaa tunteville yllätys; täällä on yleensäkin tunnettu vastuuta sopimuksiin perustuvissa puumäärätavoitteissa ja onnistuttu hyvin.



METSÄVEROTUS HUOLESTUTTAA


1980-luvun loppuvuosina oli kuumimpia metsäpoliittisia keskustelun aiheita metsäverotus. Keski-Pohjanmaalla ja yleensä koko laajalla Pohjanmaalla katsottiin, että nykyinen keskimääräiseen kasvuun perustuva järjestelmä ei ole oikeudenmukainen suomaakunnissa. Epäiltiin oikeutetusti, että valtakunnan metsien inventoinnin yhteydessä tapahtuu sellainen virhe, että ojitetun suon inventointikoealalta mitatusta kasvusta siirtyy osa kangasmaan vastaavan veroluokan kasvulukuun. Tämä on selvä virhe silloin kun ojitettuja soita ei ole veroluokitettu.

Myöskin Pohjanmaalla katsottiin, että ojitusalueet muodostavat niin suuren suhteellisen pinta-alaosuuden, jossa puunkorjuuolosuhteet ovat vaikeat eikä näin ollen keskimääräiset korjuukustannukset riitä peittämään todellisia korjuukustannuksia. Tämä vääristää verokuutiometrin hintaa. Nämä ja jotkut muut havaitut epäkohdat johtivatkin siihen, että Pohjanmaan neljä metsänhoitoyhdistysten liittoa (E-P, F-S, K-P ja P-P) perustivat yhteisen työryhmän selvittämään metsäverotuksessa olevia virheitä ja epäkohtia.

Mainitut liitot järjestivät metsäveroretkeilyn marraskuun alussa 1989 Kokkolan–Lohtajan alueella. Retkeilylle oli kutsuttu MTK:n metsävaltuuskunnan ja metsäosaston ylintä johtoa, metsäntutkijoita, paikallista metsänhoitoyhdistyshenkilöitä sekä tiedotusvälineet. Retkeilyn jälkeen pidetyssä yhteenvetopalaverissa nimettiin vielä toimikunta tekemään jatkoselvityksiä.



LÄHETYSTÖJÄ HELSINGISSÄ


Metsäveroasiain merkeissä kävivät pohjalaiset ensimmäisen kerran selvittämässä näkemyksiään Metsäntutkimuslaitoksen metsäverotuksesta vastaaville vuonna 1988. Liekö vielä ollut puutteelliset selvitykset, vaiko väärät miehet kuuntelemassa, mutta tulos oli laiha. Voisi sanoa että lämmintä kättä ja myötätuntoa kylä saatiin, ei juuri muuta. Toisen kerran kävi saman alueen lähetystö toimikunnan raudanlujien selvitysten ja laskelmien kanssa. Niitä ei voinut vääriksi väittää Metsäntutkimuslaitoksen näissä asioissa pakertavat metsäveroasiantuntijatkaan. Tämän käynnin myönteisenä tuloksena olikin Verohallituksen myöhemmin ilmoittama tuottoperusteiden alennus useissa pohjalaiskunnissa.

Huoli metsälautakuntien rajojen siirrosta vei keskipohjalaislähetystön Maa- ja metsätalousministeriöön helmikuussa 1990. Mainittu ministeriö oli asettanut komitean tutkimaan metsälautakuntalaitoksen organisaation uudistamista ja sen työstä oli kantautunut tietoja, että pieniä lautakuntia, Keski-Pohjanmaan mukaan luettuna, suunnitellaan lakkautettavaksi. Nämä tiedot korkea virkamies vielä kiisti ja sanoi että mitään sellaisia kaavailuja saatikka päätöksiä ei vielä ole olemassa. Tällaisia ajatuksia lienee sittenkin ollut komitean piirissä, koska hiljattain julkaistu komiteamietintö esittää rajua metsälautakuntien lukumäärän vähentämistä. Myöhemmin tehtävät poliittiset päätökset lopullisesti sinetöivät mitkä metsälautakunnat Suomessa jatkavat toimintaa. Onko siinä luettelossa mukana Keski-Pohjanmaa?

Metsänparannusvarojen niukkuus ja varojen käyttöohjeiden muuttaminen 1980 -luvun loppupuolella aiheutti metsänparannustoiminnan selvää taantumista. Erityisesti tämä koski taimikonhoitotöitä. Syntynyt tai oikeastaan valtiovallan taholla synnytetty tilanne johtikin yhteislähetystön Maa- ja metsätalousministeriöön vuonna 1989. Lähetystöön kuului edustajia MTK:sta, metsälautakunnista ja metsänhoitoyhdistysten liitoista. Ministeriölle esitettiin huoli seurauksista, johon varojen puute johtaa ja viitattiin mm. Metsä 2000 -ohjelman tavoitteisiin metsänparannustoiminnassa.



SÄÄNTÖUUDISTUKSIA


Liitto on toiminut MTK:n mallisäännöillä alusta pitäen. Sääntöjä on muutamia kertoja keskusjärjestön toimesta uudistettu. Liiton hallituksessa on ollut perinteisesti kymmenen jäsentä. Kun jäsenyhdistyksiä on kuusitoista oli 1970-luvulta lähtien miltei jokaisessa edustajiston syyskokouksessa kiistaa hallituksen jäsenten paikoista. Jotkut metsänhoitoyhdistykset eivät kymmeniin vuosiin olleet saaneet jäsenyyttä hallitukseen. Vuonna 1983 tätä yritettiin korjata varajäsenyydellä. Asiaa tutkittiin tekemällä metsänhoitoyhdistyksille kysely hallituksen jäsenmäärästä varajäsenineen tai ilman. Vastaukset kuitenkin hajosivat niin paljon, että hallitus joutui tekemään kompromissiesityksen edustajiston kokouksella. Hallitus päätti, että asian selvitystä jatketaan ja palataan siihen myöhemmin uudella esityksellä.

Keskusjärjestö oli nimennyt useita työryhmiä miettimään koko järjestön toiminnan kehittämistä. Yksi näistä oli sääntötyöryhmä. MTK toimitti liitoille uuden sääntöluonnoksen talvella 1987. Säännöt olivat liiton hallituksen kokouksessa ensimmäisen kerran 26.3.1987. Hallitus päät-ti, että säännöt viedään ensimmäiseen käsittelyyn liiton vuosikokouksessa samana keväänä. Seuraava käsittely oli edustajiston syyskokouksessa ja säännöt astuivat voimaan 1988 alussa.



NYKYINEN HALLINTO JA TOIMINNAN PUITTEET


Liiton hallitukseen kuuluu viimeksi uusittujen sääntöjen mukaan edustaja kustakin jäsenyhdistyksestä sekä asiantuntijajäseninä metsänhoitoyhdistysten toimipaikkaosaston nimeämä henkilö ja Metsäliiton edustaja. Liiton toiminnanjohtaja toimii asioiden esittelijänä ja sihteerinä hallituksen kokouksissa.

Nykyisen hallituksen kokoonpano

Maanviljelijä    Aho Antero, puh.joht.    Reisjärvi
    Pelto-Arvo Eero, vara pj.    Kannus
"    Hedetniemi Aarne, jäsen    Haapajärvi
"    Hekkala Arto    Himanka
    Kyllönen Jussi    Kärsämäki
"    Lundström Pentti    Sievi
"    Lassila Eino    Perho
"    Marjoniemi Olavi    Nivala
"    Parpala Matti    Kälviä
    Pesola Tuomo    Kaustinen
"    Pesonen Aaro    Pyhäjärvi
"    Puskala Martti    Kalajoki
"    Pyykkönen Vilho    Lohtaja
"    Saari Pekka    Ylivieska
"    Suomala Kauko    Toholampi
    Torppa Alpo    Veteli
Metsät.insin.    Vaitiniemi Markku    at    Kälviä
Aluejohtaja    Levonen Juha    at    Seinäjoki
Toiminnanj.    Purola Manu    at/siht    Kaustinen


Hallituksella on kuusijäseninen työvaliokunta, joka on käsitellyt kiireisiä asioita, valmistellut hallitusten kokouksia ja käsitellyt ja päättänyt asioista joihin se on saanut hallitukselta valtuutuksen.

Liiton puheenjohtajana on aina vuodesta 1972 lähtien toiminut Antero Aho. Hän on ollut MTK:n metsävaliokunnassa vuodesta 1986 ja metsävaliokunnan varapuheenjohtajana vuodesta 1988 lähtien. Aho on myös Keskusmetsälautakunta Tapion johtokunnassa, Metsäliiton hallintoneuvostossa, Sijoitus Forestian, Oy Metsä Pohjan ja Pohjan Sellun hallituksen jäsen. Kun liittojen puheenjohtajat kuuluvat itseoikeutettuina MTK:n metsävaltuuskuntaan, on Aholla monta vaativaa valtakunnallista luottamustehtävää, joista kokemuksista on korvaamatonta hyötyä myös oman liittonsa johtamiseen.



LOPPUPÄÄTELMIÄ


Metsänomistajien edunvalvonta maakunnallisella tasolla on keskittynyt metsänhoitoyhdistysten liitolle. Osaltaan sitä tekee myös maataloustuottajain Keski-Pohjanmaan liitto. Metsänhoitoyhdistysten asema edunvalvonnassa on metsänhoitoyhdistyksen säännöissä määritelty. Puukaupalliseen palvelutoimintaan on ohjeet Keskusmetsälautakunta Tapion pysyväiskirjeessä numero 6.

Pääperiaatteena edunvalvonnassa metsänhoitoyhdistystasolla on, että metsänhoitoyhdistys toimii metsänomistajan edut turvaavalla tavalla. Tämä näyttää muodostuvan tulevaisuudessa yhä tärkeämmäksi, kun metsäteollisuus keskittyy suuremmiksi yksiköiksi ja puunhankintaorganisaatioiden määrä vähenee.

Metsänomistajien etujen valvominen ja turvaaminen onnistuu vain vahvoilta, hyvät palveluvalmiudet omaavilta yhdistyksiltä, joiden toimihenkilöt ovat oikealla tavalla työhönsä orientoituneet. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että metsänhoitoyhdistykset nopeasti keskittävät toimintaansa niiden suunnitelmien pohjalta joita on useita vuosia kehitelty ja ovat nyt käytettävissä.

Vain vahvat pärjäävät tulevaisuudessa. Ilman vahvoja jäsenyhdistyksiä ei voida aikaan saada vahvaa liittoakaan. Toimintayksiköiden vahvistaminen vaatii rohkeutta ja kau-kokatseisuutta, kykyä nähdä pitkälle tulevaisuuteen. Yk-sityismetsätalouden piirissä työskentelevien on pystyttävä osaltaan vastaamaan kansainvälisiinkin haasteisiin. Mitä ne sitten Euroopan yhdentymisen kautta tulevatkin merkitsemään.


LIITON JOHTOKUNNAN / HALLITUKSEN JÄSENET 1953-1990


Heiniemi    Janne    Kannus    1953–1959
Heinonen    Alfret    Pyhäjärvi    1953–1955
Huhtala    Joonas    Sievi    1953–1956


Impola Antti    Haapajärvi    1953–1954   
Junttila J.A.    Kärsämäki    1953–1959   
Jämsä Leimo    Toholampi    1953–1963   
Kangas Otto    Kälviä    1953–1963   
Mikkola Herman    Lohtaja    1953–1963   
Tavasti Heino    Kalajoki    1953–1959   
Varila Veikko    Kaustinen    1953–1971   
Mustaparta Matti    Haapajärvi    1955–1966   
Hietala Eemil    Reisjärvi    1957–1967   
Tyynelä Väinö    Veteli    1960–1969   
Oravainen Mikko    Kannus    1961–1974   
Taanila Eino    Ylivieska    1961–1972   
Anttiroiko Matti    Lohtaja    1964–1975   
Juntunen Jafet    Kälviä    1964–1973   
Harju Teodor    Haapajärvi    1967–1981   
Lintilä Aaro    Toholampi    1967–1977   
Malila Arvo    Pyhäjärvi    1967–1984   
Aho Antero    Reisjärvi    1968–   
Varila Kusti    Kaustinen    1972–20.7.1984
Kontio Lauri    Ylivieska    1973–1978   
Pietilä Viljo    Kälviä    1974–1986   
Väliverronen Arvo    Kalajoki    1975–1977   
Koskimaa Erkki    Veteli    1976–1986   
Mäkelä Matti    Himanka    1977–1985   
Rahkola Eero    Kalajoki    1978–1987   
Vuolteenaho Toivo    Ylivieska    1979–1986   
Harju Rauno    Veteli    1984–1985   
Hotakainen Jouko    Halsua    1985–1986   
Pesola Tuomo    Kaustinen    1985–   
Pesonen Aaro    Pyhäjärvi    1985–   
Tyynelä Taito    Perho    1986–1987   
Hekkala Arto    Himanka    1987–   
Hietamäki Pentti    Sievi    1987–   
Leskelä Aimo    Lohtaja    1987–1989   
Marjoniemi Olavi    Nivala    1987       
Parpala Matti    Kälviä    1987       
Pakkala Heikki    Veteli    1987–1989   
Pelto-Arvo Eero    Kannus    1987–       
Remes Aimo    Kärsämäki    1987–1989   
Saari Pekka    Ylivieska    1987–       
Suomala Kauko    Toholampi    1987–       
Lassila Eino    Perho    1988       
Puskala Martti    Kalajoki    1988–       
Pyykkönen Vilho    Lohtaja    1990–       
Kyllönen Jussi    Kärsämäki    1990–       

Vuoden 1953 takaiseen aikaan ei luottamushenkilöiden valinnoista ole säilynyt tietoja. Edellä olevia 1953 hallituksessa olleita on voinut olla jo aikaisemmissakin hallituksissa.

LIITON PUHEENJOHTAJAT VUOSINA 1940–1990       

Antti Salo    Kälviä    1940–1952
Herman    Mikkola    Lohtaja    1952–1962
Mikko Oravainen    Kannus    1963–1971
Antero Aho    Reisjärvi    1972–

 

Mo-Liitto | Paluu 


kotisivut yhdistykselle