Yhteystiedot

Alnus ry
Mastotie 10
68100 Himanka

Metsät / Meidän metsämme / Vihreä kulta / Metsästys

 Tarinat on julkaistu aikaisemmin Vanhaa Räyrinkiä kirjassa. Kirjassa olevat tarinat on koottu Aila Haapalan vetämän  perinnepiirin muisteluista sekä haastatteluista ja asiakirjoista.

Kirjoittaja: Marjatta Pulkkinen.
Artikkeli julkaistaan www.alnus.fi/ -sivuilla tekijöiden luvalla

Metsästys

Monet paikannimet, kuten Karhusaari, Karhukytömaa, Sääksenpesämaa Peuraneva Räyringin nimistössä kertovat entisajan eläimistöstä. Hosionmaan ja Pöyhösen takana on Isonviranneva ja Isonvirankangas. Virkatie on entisaikaan tarkoittanut pyyntitietä, pyyntipolkua, jonka varrelle asetettiin ansoja. (Virittäjä-lehti)

 metsstjt1-3.jpg

Perunkirjakin voi kertoa jotain metsästyksestä: vuonna 1746 kuolleen Jaakko Alperin perunkirjassa on mainittu karhunnahkakintaat ja vuonna 1818 kuolleen Antti Erkinpoika Saaren perunkirjassa sudennahkakintaat. Vuonna 1844 sudet tappoivat pitäjässä 20 kotieläintä.

Hirvi on ollut viime vuosisadan lopulla niin harvinainen eläin, että `Waasan läänin Maakansliasta antoi maaherra C. G. Wrede 16 p:nä Tammikuuta 1867' seuraavan kuulutuksen, jonka pappi luki Vetelin kirkossa 17.2. 1867:

Vanha metsästäjä ja hänen oppipoikansa Kalliojärvellä. Vasemmalla tuhari Antti Löija, pojanpoika Seppo Löija, tyttärenpoika Seemi Järvelä, poika Sulo Löija ja tyttärenpoika Veikko Järvelä.
 


"Koska minulle on ilmoitettu että Hirwiä on nähty Wesangon kylässä Jyväskylän pitäjässä ja että yksi sellainen siellä olisi kaadettu, sentähden ja kun sellaista harwoin nähtyä eldintä lain mukaisesti ei ole lupa hätyyttää, tulee läänin asukkaat täten waroitetuksi hirwen ajamisesta, waan sitä wastoin koittaa sen eläimen rauhoittamisella waikuttaa sen lisenemiseksi, jonka ynnä minä olen tahtonut muistuttaa että Kuninkaallinen Jahtiasetus 29 p:ltä Elokuuta 1664 säätä, että joka pyytää tahi ampuu yläis eläimen joka on Hirvi siitä sakotetaan yhdeksänkymmentä kuusi markkaa ja on paitsi sitä welkapää palkitsemaan sen kaadetun eläimen; muutoin on syyllinen jos häntä teostaan tawataan, kadottanut pyssynsä ja muut jahtikalunsa." - Jahtiasetus oli siis 200 vuotta vanha!

Kalliojärven Karhusaari on ilmeisesti nimensä veroinen. Vanhat ovat jo kertoneet karhuista siellä ja viimeinen havainto on vain muutaman vuoden takaa. Karhukytömaa Salmelassa päin on kuulemma saanut nimensä siitä, että siellä on kaksi veljestä pyytänyt karhun ja jakanut sen nahan kahtia, kertoo Arvi Siponkoski. Taisto Salmela muistaa isänsä kertoneen tästä:

"Salmelassa asui kauan sitten tuhari ja kaksi poikaa. Tuhari jo höpötti omiansa, mutta sai silti liikkua vapaasti oman mielensä mukaan. Kerran tuhari hiihteli Hein'ojalla Isonkiven saaren halki tuon suuren kiven vieritse. Silloin hän tunsi hangen huojahtelevan suksiensa alla. Kohta nousi suuri karhun pää ylös tuharin jalkojen välista. Tuhari, tottunut karhunkaataja, ei siitä pahemmin hiimmästynyt, koska tiesi mesikämmenen olevan vielä pöpperössä talviunistaan. Siinä tuhari rauhallisesti otti kirveen vyönsä alta takalonkaltaan, kohotti sen ja iski kirveenhamaralla karhun hengiltä jalkojen väliin. Kotona eivät pojat ottaneet kuuleviin korviinsa, että pitäisi lahteä karhua kotiin hinaamaan. Omiaan tuhari höpisee! Eihän tuollainen äijä karhua hengiltä saa. Lopulta pojat sanoivat: 'No näytä nyt sitten meille se karhuntappopaikka!' Karhu löytyi ja tuharin arvo ja taidot nousivat kunniaan hetkessä."

Isossakylässä Lassilassa Vihtorintuvalla oli kesy karhu Vihtorin isän aikana, yli sata vuotta sitten. Karhu oli pentuna löydetty Evijärven rajoilta. Se tuotiin kotiin ja siitä kehittyi pojille oivallinen painikaveri. Karhu oli suorastaan mahtava voittaessaan painin. Se nukkui talviunta heinäladossa ja heikinpäivänä lapset kävivät katsomassa, että kääntääkö se kylkeään niinkuin vanhat sanoivat. Karhu oli talonväen mukana heinäpellolla, mutta tahtoi syödä eväät jo ennen ruokatau-koa. Karhu ei kuitenkaan pysynyt pienenä ja hauskana veitikkana, vaan sen voimat riittivät jo ruokakomeron oven avaamiseen, kun sieltä lihan haju tuntui nenään. Se veti haat suoriksi ja tyhjensi ruokakomeron. Karhu tapettiin, koska arveltiin, että sitä ei voi enää luontoon päästää. Tokkopa tuo olisi lähtenytkään. Karhuntaljan muistetaan pitkään olleen talossa. Karhusta oval kertoneet mm. Sanni Alaspää, Eeva Saari ja Martti Lassila.


kotisivut yhdistykselle